torstaina, tammikuuta 17, 2008

Paluu elävien kirjoihin

Kauan siinä meni. Todella kauan. Työllistyin ja sain siis ajankulua, joka ei ole turhaa. Tätäkin kirjoitan hieman työtehtäviäni sivuten, joten rikon blogin perustuslausetta vastaan, mutta en anna itselleni siitä rangaistusta.

Töitä lukuunottamatta asiat ovat jotakuinkin muuttumattomat. En ole vieläkään saanut gradua palautettua (mutta nyt se on melkein valmis) ja riennän edelleen erinäisissä yhdistysriennoissa. Olen rikkonut kaikki olettamani ennätykseni kasvissyönnissä, enkä ole koskenut lihaan koko vuotena, paitsi kaksi kertaa anoppilassa, koska siellä ei ollut kasvisvaihtoehtoa. En tosin ollut tilannutkaan. Alkuperäinen veikkaukseni oli, että kestän viikon. Nyt aion testata kestänkö tämän kuukauden. Välillä on meinannut tehdä tiukkaa.

Ei kommentteja: