Kun Suomi liittyi, joskin vastahakoisesti, maamiinat kieltävään Ottawan sopimukseen, olin tyytyväinen. Vaikka maamiinat ovatkin tehokas ja halpa puolustuskeino, ovat niiden riskit ja haitat huomattavasti hyötyjä suuremmat. Vaikka perusteluna onkin yleensä käytetty sitä, että kaikki miinat merkitään karttoihin, ja vaikka ainakin oman saamani armeijakoulutuksen perusteella näin onkin, ei se ole vielä vastannut siihen kysymykseen, että mitä tapahtuu siinä tilanteessa, kun puolustava armeija jyrätään täysin tai päädytään puolijärjestäytyneeseen sissisotaan. Tällöin ei ole enää varmuutta siitä, että merkkaamiseen käytetyt dokumentit olisi tallessa tai että niitä haluttaisiin luovuttaa aluetta puhdistamaan joutuville joukoille, olipa nämä siviilejä tai sotilaita.
Nyt ollaan kuitenkin menossa hyvin paljon huonompaan suuntaan.
Korvaavaksi järjestelmäksi on ehdotettu rypälepommeja ja sirotemiinoja, joita ei Ottawan sopimus kiellä. Sirotemiinat ja rypälepommit ovat lentokoneesta tai tykillä levitettäviä räjähteitä, jotka levittävät pienempiä pommeja laajemmalle alueelle. Sirotemiinat toimivat kuten miinatkin, eli räjähtävät kosketuksesta. Näiden lisäksi rypälepommien pikkupommeissa on huomattava osa myös räjähtämättömiä ammuksia. Esimerkiksi YK:n asiantuntijoiden arvion mukaan Libanonissa olis 2006 konfliktin jäljiltä yli miljoona räjähtämätöntä siroteammusta. Nämä kaikki voivat tappaa ihmisiä vielä konfliktin loputtua, olipa niiden kanssa tekemisiin joutuva siviili tai sotilas, lapsi tai aikuinen, oma tai vihollinen.
Vaikka sirotemiinat toimivatkin kuten tavalliset miinat, jotka ovat kiellettyjen listalla, on niiden käytössä vielä suuremmat ongelmat miinojen sijainnin merkitsemiseen. Jos tavallisilla maamiinoilla oli sentään jonkinlainen mahdollisuus, että ne löytyvät vielä konfliktin jälkeen karttojen perusteella. Rypäleammusten kohdalla kuitenkin on vain summittaisia arvauksia siitä, minne päin niitä on levitetty, eikä niiden tarkasta sijainnista edes voi olla täydellistä tietoa ja ammukset voivat säilyttää tehonsa kymmeniä, ellei satojakin vuosia.
torstaina, helmikuuta 22, 2007
sunnuntai, helmikuuta 18, 2007
Ihmisen paras ystävä
Valokuvatorstain aiheena on Ystävä.
Tämä hauva, Greyfriars Bobby, on Edinburghissa korkeassa arvossa. Sen isäntä kuoli koiran ollessa pentu, ja koiran sanotaan viettäneen loppuelämänsä, 14 vuotta, isäntänsä haudalla.
tiistaina, helmikuuta 13, 2007
Uutispulaa?
Tänään oli Ilta=Sanomien sivulla kolme juttu siitä, että petoeläin (ilves) oli syönyt saaliseläimen (kurki). Ja tämä siis pääsi lehden ensimmäiselle aukeamalle. Vain sen takia, että tapauksesta oli joku järkyttynyt, koska oli antanut jo lintuselle nimenkin aikaisemmin. Kannattaisi varmaankin kerrata koulussa opetettuja asioita eläinkunnassakin tapahtuvasta ravinnonhankinnasta.
sunnuntai, helmikuuta 11, 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)